Rauhan tervehdys teille kaikille!

Seurakuntana, elämme nyt erilaista ja haastavaa aikaa. Suomen hallituksen antamien kehotusten mukaisesti, kaikki tilaisuutemme ovat olleet nyt tauolla ja yhteyttä on pidetty yllä teknologian suomin keinoin. Vaikka fyysisesti emme olekaan voineet kokoontua yhteen, on seurakunnan elämä jatkunut ja olemme kantaneet toisiamme ennen kaikkea rukouksin, Kaikkivaltiaan Jumalan tietoon. Ollaan jatkossakin rohkeasti Jumalan läsnäolossa ja pidetään yhteyttä yllä toisiimme, jotta kenenkään ei tarvitsisi kokea yksinäisyyttä tässä tilanteessa.

Koska tässä tilanteessa, olemme joutuneet keskeyttämään tilaisuuksien pitämisen, on se aiheuttanut seurakunnallemme myös taloudellisen haasteen. Normaalisti olemme saaneet antaa oman vapaaehtoisen uhrilahjamme Jumalalle tilaisuuksissamme, mutta tässä tilanteessa se ei ole mahdollista. Samaan aikaan seurakunnan kulut kuitenkin jatkuvat normaalisti. Vaikka meidän ei tarvitse maksaa vuokraa Pointin tiloista, niin Lautamiehentien vuokra ja muut seurakunnan kulut ovat edelleen kannettavanamme. Myös henkilöstökulut jatkuvat normaaliin tapaansa. Hallituksena tahdomme nyt muistuttaa ja rohkaista meitä jokaista, ottamaan uskon askeleita myös pitääksemme yhteisesti huolta seurakuntamme taloudesta. Seurakunnan tilitiedot ja muut tiedot voit löytää myös seurakuntamme nettisivujen yhteystietosivulta www.vantaankotikirkko.fi/yhteystiedot

Vantaan kotikirkon tilitiedot:
FI63 1400 3000 1119 53
BIC: NDEAFIHH
Viitteet: Yleinen seurakuntatyö 4569

Käytäthän viitettä!
 
Turvaudumme kaikessa Jumalaan ja tiedämme, että elämämme on Hänen hyvissä käsissään.
Toivotamme teille runsasta Jumalan siunausta.
 
Raimo Leppälä (hallituksen pj.) ja Jani Alanko (seurakunnan pastori)

 

”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: »Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.»” Ps.91