Ajankohtaista

Seurakunta ja Israel

MITEN SUHTAUDUMME ISRAELIIN?

ONKO ISRAEL KEHÄLLINEN VAI YDINASIA? Mitä ”kehällinen asia” tarkoittaa? Kehällisen asia on vastakohta ydinasialle. Onko Israel toisarvoinen asia seurakunnalle? Vai onko seurakunta ottanut Jumalan lupauksissa Israelin paikan? On suuri virhe Israel tehdä riita-asiaksi tai nähdä Israel toisarvoisena ajassamme. On tärkeä pitäytyä selkeään Israel-teologiaan juuri tänä sekavana aikana.
Jumalan seurakunta ja Israel eivät sodi toisiansa vastaan. Päinvastoin, ne täydentävät toisiansa. Onhan kysymys historiallisesti ja profeetallisesti Jumalan sanan toteutumisesta tässä ja tulevassa ajassa. Se on myös osa Jumalan suurta ennalta tehtyä ihmiskunnan pelastussuunnitelmaa, yhdessä Uuden liiton seurakunnan kanssa.

Miksi Israel ja juutalainen kansa tulisi sijoittaa ydinasiaksi?

Voidaan todeta, että kaikki Jumalan pelastushistorialliset teot tapahtuvat Israelin maaperällä. Pelastuksemme päämies Jeesus oli juutalainen, Hepr.2:10. Jatkossa profetialliset ja lopulliset tapahtumat Kirjoitusten mukaan toteutuvat Israelissa ja Jerusalemissa. Olemme osa tätä kokonaisuutta.

Samalla on tietysti todettava, että kaikkia yksityiskohtia emme tiedä, mitä edessämme on? Ja voi olla, että kaikki yksityiskohdat eivät mene siten kuin olemme ajatelleet. Meidän tuleekin säilyttää nöyrä ja avoin asenne tulevaisuuden näkymiin. Tosin Raamatusta voimme lukea seuraavaa:

Jumala valitsi Israelin kansan: 2. Moos.19:5-6. Jumalan valinta ei alun perin perustunut juutalaisen kansan hengelliseen tai moraaliseen ansioon vaan Jumalan armovalintaan, Gal. 3:8, Apt. 3:19-21.Juutalaisen kansan hengellinen asema perustuu liittoon, jonka Jumala teki Aabrahamin kanssa,1. Moos 12:1-5. Jumala vahvisti liiton vielä hänen poikiensa Iisakin ja Jaakobin (Israel) kanssa. Raamattu vahvistaa, että Jumala on ehdottoman uskollinen tekemilleen liitoille ja pitää itse ne voimassa. Uudessa liitossa asia juutalaiselle kansalle vahvistetaan eri tavoin, muun muassa: “Ja tämä on liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä”, Room.11:27.

Jumala antoi myös kansalle tehtävän

Israelin kansan valinnan tarkoitus ei ollut suosikkiasema vaan kutsumustehtävä, jonka tarkoitus oli tuoda Aabrahamin siunaus kaikille maailman kansoille. Israel on tuonut siunauksen koko maailmalle säilyttämällä ja välittämällä Jumalan sanan.
Jumala välitti koko ihmiskunnan pelastussuunnitelman juutalaisen kansan kautta. Juuri Jeesuksessa Messiaassa Aabrahamin pelastava siunaus on tullut osaksemme. Jumalalla on edelleen suunnitelma omaisuuskansalleen. Apostoli Paavali totesi, että juutalaisen kansan lankeemuksen kautta pelastus tuli pakanakansoille, ja lopulta Israelin armoihin ottaminen merkitsee elämää kuolleista eli Jeesuksen valitsemista Messiaaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että juutalaisilla on tärkeä tehtävä tulevaisuudessa, Room. 11:11–15.

Lopuksi: Israelin omistusoikeus omaan maahansa on ikuinen ja pohjautuu Jumalan antamille lupauksille sekä Aabrahamin kanssa tehtyyn liittoon,1. Moos.13:14-15.
Israel tarvitsee rukouksia sekä johdatusta nykyisiin tilanteisiinsa.
On hyvä asia, kun Vantaan kotikirkossa olemme tässä mukana.
Siunausta teille kaikille,

Harri Kröger, pastoriemeritus

PAKKALAN KOTIKIRKON NÄKY JA TYÖ JUUTALAISTEN KESKUUDESSA 2026

Vantaan Kotikirkko järjestäytyi seurakunnaksi 2010 luvun alussa. Seurakunnalla oli selkeä tavoite, olla paikallisseurakunta keskellä Vantaata, suuren kauppakeskus Jumbon ja kansainvälisen lentokentän läheisyydessä.
Tämä seurakunta tarjoaa kodin alueen Jeesukseen uskoville henkilöille. Kodin, jossa voidaan kokea aito yhteys sekä toinen toisiemme tukeminen. Tärkeänä koetaan Raamatun sanaan pitäytyvä opetus, jossa ovat mukana sekä Vanhan että Uuden testamentin opetukset. Seurakuntamalli pitäytyy apostoliseen Uuden testamentin malliin.
Paikallistyön lisäksi koetaan tärkeänä lähetystyö. Se on toteutettu Israelissa ja Euroopassa. Alusta alkaen koettiin tärkeänä Jumalan omaisuuskansa, juutalaiset sekä Euroopan romanikansa. Tällä hetkellä romanityö työ on keskittynyt Bulgariaan.

Seurakunnan Israel-työ ja Israel-illat
”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle”, Room.1:16.

Tätä työtä vetää Harri Kröger. Harri kertoo: ”Kun palasimme Unkarista keväällä 2024 Vantaalle, niin varsin pian seurakunnan johtavat veljet Joni Blomerus ja Markus Valerius pyysivät aloittamaan säännölliset Israel-illat seurakunnassa. Lupauduin ja sovimme niiden pitämisestä kerran kuukaudessa eri talvikuukausina. Tämä on koettu yhdessä tärkeänä toimintana. Tarkoitus on tukea sodan uhreja Gazan alueen seudulla ja tuhoutuneissa maalaiskylissä, kibbutseissa. Tuemme laajemminkin messiaanisia seurakuntia Israelissa.

Olen menossa kartoittamaan tilannetta nyt syksyllä 2026 ja sen jälkeen päätämme, kuinka etenemme asioissa. Suuri tarve on tukea heitä rukouksin ja välittää heille evankeliumi, hyvä sanoma Jeesus Messiaasta. Evankeliumi kuuluu sekä juutalaisille että arabeille/ palestiinalaisille.

Lisäksi teen yhteistyötä messiaanisen pastorin Efraim Suciutan kanssa, joka toimii Romanian Bukarestissa. Hänellä on pieni messiaaninen uskovien ryhmä johdettavanaan. Mielessäni on kysymys: voisimmeko tehdä seurakuntalaisten kanssa rukousaktio Israeliin?”

Kuten tiedämme, Jumala valvoo sanaansa. Yksi varma menestyksen ja siunauksen salaisuus on, Israelin siunaaminen. On kirjoitettu: ”Minä siunaan ne, jotka siunaavat sinua, ja kiroan sen, joka kiroaa sinua, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki maailman sukukunnat”,1. Moos.12:3.

Syyskauden alussa on koulukeskus Pointissa Israel-konsertti, joka on su 30.8. klo 16. Aloitamme Lautamiehentiellä ti 15.9.2026klo 18, jolloin aloitamme säännölliset Israel-illat.

Tervetuloa seurakunnan kokouksiin ja näihin Israel tilaisuuksiin!

Rakkaus on kieli, jota jokainen ymmärtää

Rakkaus on kieli, jota jokainen ymmärtää

Jumala on johdattanut ja käyttänyt seurakuntamme lähetystyöntekijää Seppo Lindgreniä väkevästi Bulgarian romaneiden keskellä.

Seppo Lindgrenin elämä on koskettava tarina selviytymisestä ja auttamisen voimasta. Kuinka lapsena hylätty ja lastenkodissa kasvanut Seppo ei jäänyt koskaan Jumalan katseelta huomaamatta. Taivaallinen Isä tiesi jo silloin, kun Seppo oli yksin ja hyljätty, että juuri tästä rikotusta astiasta tulee Kristuksen kirje vaikeisiin hetkiin ja niihin olosuhteisiin, joihin moni meistä ei mielellään lähde.
Seppo ei katkeroitunut, vaan oppi luottamaan Jumalaan ja näki elämänsä tarkoituksen auttamalla muita. Bulgarian köyhissä romaniyhteisöissä Seppo tekee työtä lasten ja perheiden hyväksi, jakaa ruokaa ja huolenpitoa – ja kokee suurta iloa nähdessään lasten edistyvän. Hänen työnsä on konkreettista rakkautta, joka muuttaa elämää
”Rakkaus on kieli, jota jokainen ymmärtää”
Näin kertoi minulle Seppo Lindgren kysyessäni mitä kieltä hän puhui kohdattuaan eka kerran Bulgarian romaneita.
Seppo kertoi, että ”Lähetystyön periaate on elää arkea ihmisten kanssa ja olemme kokonaan riippuvaisia Jumalasta. Raamattu ja Pyhä Henki on meidän navigaattori. Jumala ohjaa koko aika työtä mitä tehdään”

Jos haluat lisätietoa Sepon tekemästä työstä tai haluat osoittaa tukea tähän kohteeseen, niin lisätiedot Sepolta:
Seppo Lindgren
Lähetystyöntekijä
Puh. 045 111 3758

Vastuullinen ja palveleva johtajuus

Vanhimmistopalaveri

Markus Valerius (pj.)
Joni Blomerus (Pastori, oto)
Roope Helmi (Timoteusoppilas)
Heimo Havukainen (Vanhimmistokokelas)
Jarmo Haapala (Vanhimmistokokelas)
Asseri Lindgren (Vanhimmistokokelas)

Jumala on säätänyt, että jokaisessa seurakunnassa tulee olla kaitsijat. Kaitsijan tehtävä on vastuullinen ja sitä ei voi tehdä herroina halliten eikä hengellisen viran motiivina saa koskaan olla ihmiskunnia, pakko tai häpeällinen voitto

  1. Pietarin kirje 5:1 Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
    5:2 kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,
    5:3 ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina

Kysymys on aina palvelevasta johtajuudesta. Sana ”johtajuus” sisältää työskentelyä rakkaudesta ja totuudesta käsin ilman, että kukaan asettuu kenenkään yläpuolelle. Jeesus itse kuvaa tällaista johtajuutta näin:

Luukas 22:25 niin Hän sanoi heille: ”Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi. 22:26 mutta älkää te niin; vaan joka  teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon  niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.

Jumalan mielenmukainen johtajuusmalli on vastuunottavaa, vastuunkantavaa ja palvelevaa kaitsemista, jossa ketään ei jätetä yksin.  Seurakuntaa ei koskaan voi kaitsea yhden miehen voimin eikä huutoäänestämällä tai ihmisiä mielistelemällä 2 Tim.2: 1- 3, 2 Tim. 2: 15-16. Aito rakkaus on rakkautta totuudessa ja totuus ei ole totuutta ilman rakkautta. Seurakunnan kaitseminen on laumasta huolehtimista ja heitä tulee ravita sekä varustaa Jumalan sanalla, rukouksella sekä terveesti opettaen hengessä. Omaa aikaa tulee uhrata ja kärsivällisyyskin tulee usein tässä hengen virassa koeteltua. Uskollisuus Jumalalle on myös uskollisuutta hengen virassa ja palvelustyössä silloinkin,  kun omassa elämässä on taisteluita ja vaikeita olosuhteita 2 Tim. 4.2-5. Jumala antaa aina voimaa palvelemiseen ja hengellisen viran hoitamiseen. Omaa seurakuntaamme on siunattu luotettavilla veljillä, jotka tahtovat palvella rakkaudessa ja totuudessa.

 

 

Seurakunnan musiikki

Seurakunnan musiikki

Musiikilla on iso merkitys seurakuntamme kokouksissa ja evankelioimistilaisuuksissa. Musiikki on mahtava työväline, jonka avulla voimme välittää toivoa, lohdutusta ja evankeliumia särkyneille sydämille. Musiikilla  voimme kiittää, palvoa ja ylistää Herraamme Jeesusta Kristusta. Yhtyeitä ja laulajia säestää pianolla Markus Valerius. Hän on palvellut seurakuntamme musiikissa vuosikymmeniä. Seurakuntamme pitkänlinjan muusikko on myös haitaristi Vesa Louhelainen.

Seurakuntamme musiikkia koordinoi:

 

Markus Valerius puh. 040 9117724

Joni Blomerus puh. 045 1961534

 

Markus on palvellut seurakuntamme musiikissa vuosikymmeniä pianolla useita laulajia ja ryhmiä säestäen.

Vesa on palvellut Jumalaa haitarin soitollaan vuosikymmeniä. Hän kuuluu seurakuntamme vakiomuusikoihin.

Taivaan Isä on siunannut seurakuntaamme useilla eri muusikoilla ja muutamalla musiikkiyhtyeellä, joista viimeisimpänä perustettu ”Ehtooveljet” nimeä kantava neljän väkevän veljen lauluryhmä. Ryhmässä laulajina: Jarmo Haapala, Terno Blomerus ja Armas Ärling. Ehtooveljet laulaa vahvasanomaisia vanhoja verilauluja.

Musiikkiyhtye ”Romano Gospel” laulajinaan Joni, Marika ja Dimitri
ja Romano Gospel nuoret Prisilla, Terno ja Milana. Romano Gospel konsertoi, evankelioi ja vierailee seurakunnissa ja sen toiminta perustuu Joni Blomeruksen joitakin vuosia sitten saamaan näkyyn. Romano Gospel tekee omia hieman perinteistä poikkeavia lauluja, mutta pitäytyy kappaleiden sanoituksissa vahvasti Jeesuksen sovitustyön ja evankeliumin sanomassa.

Rohkaisua Heprealaiskirjeestä

Rohkaisua Heprealaiskirjeestä

Seurakunta, jolle Heprealaiskirje on kirjoitettu, eli vaikeaa ja vaarallista aikaa. Vainot saivat aikaan uskosta luopumista, ja jäljellä olevillakin näyttää olleen väsähtäneisyyttä uskon suhteen. Niinpä kirjoittaja varoittaa vakavasti lukijoitaan. Samalla hän kuitenkin tuo esiin paljon rohkaisevia ja sielunhoidollisia seikkoja.

Heprealaiskirje korostaa voimakkaasti pelastajamme Jeesuksen läheistä yhteyttä meihin uskoviin. Hänen täytyi tulla ihmiseksi, meidän kaltaiseksemme, jotta hän ymmärtäisi meidän heikkouttamme ja vaikeuksiamme ja voisi sovittaa syntimme. Alkukielen mukaan ymmärtäminen tarkoittaa sympatiaa, myötäelämistä ja kärsimistä. Jeesus on läpikäynyt samat psyykkiset prosessit kuin me, oppinut kuuliaisuuden kärsimysten kautta, kokenut ihmisten vihan, taistellut oman ja Jumalan tahdon välillä Getsemanessa ja kokenut hylkäämisen ristillä. Hän jos kuka ymmärtää meitä ja voi auttaa. Niinpä me voimme rohkeasti (avoimesti) tulla armon valtaistuimen eteen (Hepr. 4:16).

Heprealaiskirjeessä on erikoista se, että Jeesuksesta tehdään ylipappi. Jeesus ei kuitenkaan ole Vanhan testamentin leeviläinen pappi, vaan pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eli hänen pappeutensa on ikuista. Hänet on siihen asemaan asetettu ylösnousemuksensa jälkeen. Jeesuksen on tarvinnut vain kerran uhrata itsensä ja nyt tämä kertakaikkinen uhri luetaan meidän hyväksemme. Siihen ei voi eikä tarvitse lisätä mitään. Jeesus palvelee ylimmäisenä pappina taivaallisessa pyhäkössä. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan meidät, jotka hänen välityksellään lähestymme Jumalaa. Yksi Jeesuksen tärkeistä papillisista tehtävistä on rukoilla meidän uskovien puolesta. Olemme siis koko ajan esirukouksen lapsia.

Kirjeen kirjoittajan ohjeet uskoville ovat selkeät. Rohkaiskaa, hoivatkaa ja kannustakaa toinen toistanne. Harjoittakaa keskinäistä sielunhoitoa. Älkää jättäkö seurakuntanne kokouksia, koska yksin ette kauan jaksa. Kirjoittaja marssittaa 11. luvussa eteemme 18 uskon todistajaa. Heidän uskossaan näkyy se, mitä uskosta sanotaan ensimmäisessä jakeessa. Usko on ennen kaikkea toivoa, joka suuntautuu tulevaisuuteen, mutta on silti ihmeellisellä tavalla myös läsnäolevaa todellisuutta. Uskon todistajat eivät saavuttaneet vielä tässä ajassa päämääräänsä, mutta he katsoivat luottavaisesti jo tulevaan. Sinne meidänkin täytyy katseemme suunnata.

Muistakamme tämä: ”Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.” (Hepr. 3:14).

Teksti: Seppo Honkonen
Artikkelikuva: John-Mark Smith palvelusta Pexels