Ajankohtaista

Seurakunta, jolle Heprealaiskirje on kirjoitettu, eli vaikeaa ja vaarallista aikaa. Vainot saivat aikaan uskosta luopumista, ja jäljellä olevillakin näyttää olleen väsähtäneisyyttä uskon suhteen. Niinpä kirjoittaja varoittaa vakavasti lukijoitaan. Samalla hän kuitenkin tuo esiin paljon rohkaisevia ja sielunhoidollisia seikkoja.

Heprealaiskirje korostaa voimakkaasti pelastajamme Jeesuksen läheistä yhteyttä meihin uskoviin. Hänen täytyi tulla ihmiseksi, meidän kaltaiseksemme, jotta hän ymmärtäisi meidän heikkouttamme ja vaikeuksiamme ja voisi sovittaa syntimme. Alkukielen mukaan ymmärtäminen tarkoittaa sympatiaa, myötäelämistä ja kärsimistä. Jeesus on läpikäynyt samat psyykkiset prosessit kuin me, oppinut kuuliaisuuden kärsimysten kautta, kokenut ihmisten vihan, taistellut oman ja Jumalan tahdon välillä Getsemanessa ja kokenut hylkäämisen ristillä. Hän jos kuka ymmärtää meitä ja voi auttaa. Niinpä me voimme rohkeasti (avoimesti) tulla armon valtaistuimen eteen (Hepr. 4:16).

Heprealaiskirjeessä on erikoista se, että Jeesuksesta tehdään ylipappi. Jeesus ei kuitenkaan ole Vanhan testamentin leeviläinen pappi, vaan pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eli hänen pappeutensa on ikuista. Hänet on siihen asemaan asetettu ylösnousemuksensa jälkeen. Jeesuksen on tarvinnut vain kerran uhrata itsensä ja nyt tämä kertakaikkinen uhri luetaan meidän hyväksemme. Siihen ei voi eikä tarvitse lisätä mitään. Jeesus palvelee ylimmäisenä pappina taivaallisessa pyhäkössä. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan meidät, jotka hänen välityksellään lähestymme Jumalaa. Yksi Jeesuksen tärkeistä papillisista tehtävistä on rukoilla meidän uskovien puolesta. Olemme siis koko ajan esirukouksen lapsia.

Kirjeen kirjoittajan ohjeet uskoville ovat selkeät. Rohkaiskaa, hoivatkaa ja kannustakaa toinen toistanne. Harjoittakaa keskinäistä sielunhoitoa. Älkää jättäkö seurakuntanne kokouksia, koska yksin ette kauan jaksa. Kirjoittaja marssittaa 11. luvussa eteemme 18 uskon todistajaa. Heidän uskossaan näkyy se, mitä uskosta sanotaan ensimmäisessä jakeessa. Usko on ennen kaikkea toivoa, joka suuntautuu tulevaisuuteen, mutta on silti ihmeellisellä tavalla myös läsnäolevaa todellisuutta. Uskon todistajat eivät saavuttaneet vielä tässä ajassa päämääräänsä, mutta he katsoivat luottavaisesti jo tulevaan. Sinne meidänkin täytyy katseemme suunnata.

Muistakamme tämä: ”Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.” (Hepr. 3:14).

Teksti: Seppo Honkonen
Artikkelikuva: John-Mark Smith palvelusta Pexels