Voi hyvin!

Voi hyvin!

Hyvinvoinnin ja onnellisuuden edellytyksiä tutkitaan nykyään paljon. Uskoa pidetään usein elämää rajoittavana, onnellisuutta ja hyvinvointia huonontavana asiana. Kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset näyttävät kuitenkin viittaavaan siihen suuntaan, että uskonnolliset ihmiset voivat muita paremmin. Mikä tekee uskosta tervehdyttävää?

”Nähdyksi tuleminen on ihmisen paratiisi”, kirjoittaa psykohistorioitsija Juha Siltala. Jokainen meistä tarvitsee rakastetuksi tulemista ja hyväksymistä. Toivomme, että meitä arvostetaan ja meidät otetaan tosissaan. Koska Jumalan tärkein ominaisuus on rakkaus, Hänen edessään tulemme läpikotaisin nähdyksi, rakastetuksi, hyväksytyksi ja tosissaan otetuksi juuri sellaisena kuin olemme. Muistan miten tervehdyttävää oli, kun vanhempi profeetta profetoi aikoinaan minulle, nuorelle uskovalle, millaisena Jumala minut näkee. Viestiin sisältyi myös se, että olen rakastettu tällaisena. Parhaimmillaan nähdyksi tulemisen kokemus voi tervehdyttää meitä myös seurakunnassa.

Paavali kirjoittaa, että armo kasvattaa meitä uskovina (Tiit. 2:11,12). Meillä on aina todellinen mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Entinen on pyyhitty pois. Tämä vapauttaa meidät rehellisesti kohtaamaan pahuutemme ja itsekkyytemme, niin etteivät ne saa elämästämme lopullista otetta. Kari Kuula kertoi armowebinaarissa, että yksi armo-sanan alkukielen merkityksistä on puolueellinen suosio. Ajattele, miten kivalta tuntuu, jos sinulla on kaveri, joka aina suhtautuu sinuun myönteisesti ja pyrkii selittämään tekemisesi parhain päin. Jeesus on meille tällainen kaveri. Eikö sellaisen kaverin seurassa olekin hyvä olla? Silloin itsekin mielellään yrittää parastaan. Niinpä seurauksena on myös paremmat elämäntavat, mikä sekin johtaa siihen, että uskova voi paremmin.

Ilman tarkoitusta ja toivoa elämä on raskasta. ”Synkkä mieli kuihduttaa ruumiin” (Snl. 17:22). Usko antaa meille ymmärryksen, miksi olemme täällä ja mihin olemme menossa. Toivomme ulottuu tulevaan Jumalan valtakuntaan asti. Se on kuin ankkuri, joka on jo heitetty sinne (Hepr. 6:19). ”Toivo on toinen nimi Jumalan läsnäololle”, kirjoitti Martti Lindqvist. Vaikka emme voi muuttaa kaikkia tosiasioita elämässämme, eteenpäin katsova toivo on suuri voimavara. Tämäkin voimavara voi vielä kasvaa seurakunnan keskinäisessä yhteydessä.

Uskon ja hyvinvoinnin yhteydestä väitöskirjaa tekevä Harri Koskela kertoo, että vakaumuksen vahvuudella on merkitystä henkisen hyvinvoinnin kannalta. Jos horjuu epävarmana näkemysten välimaastossa, kokee ristiriitaisuutta elämässään. Turhaan ei siis Pietari kehota: ”Pyrkikää siis, veljet (ja siskot), yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne” (2. Piet. 1:10). Koskela toteaa myös, että aktiivisuus vaikkapa urheiluseurassa kohentaa hyvinvointia, mutta elämän tarkoituksen ja merkityksen löytyminen hengellisessä kontekstissa on ihan eri tasolla.

Teksti: Seppo Honkonen
kuva: Pixabay

Rohkaisua Heprealaiskirjeestä

Rohkaisua Heprealaiskirjeestä

Seurakunta, jolle Heprealaiskirje on kirjoitettu, eli vaikeaa ja vaarallista aikaa. Vainot saivat aikaan uskosta luopumista, ja jäljellä olevillakin näyttää olleen väsähtäneisyyttä uskon suhteen. Niinpä kirjoittaja varoittaa vakavasti lukijoitaan. Samalla hän kuitenkin tuo esiin paljon rohkaisevia ja sielunhoidollisia seikkoja.

Heprealaiskirje korostaa voimakkaasti pelastajamme Jeesuksen läheistä yhteyttä meihin uskoviin. Hänen täytyi tulla ihmiseksi, meidän kaltaiseksemme, jotta hän ymmärtäisi meidän heikkouttamme ja vaikeuksiamme ja voisi sovittaa syntimme. Alkukielen mukaan ymmärtäminen tarkoittaa sympatiaa, myötäelämistä ja kärsimistä. Jeesus on läpikäynyt samat psyykkiset prosessit kuin me, oppinut kuuliaisuuden kärsimysten kautta, kokenut ihmisten vihan, taistellut oman ja Jumalan tahdon välillä Getsemanessa ja kokenut hylkäämisen ristillä. Hän jos kuka ymmärtää meitä ja voi auttaa. Niinpä me voimme rohkeasti (avoimesti) tulla armon valtaistuimen eteen (Hepr. 4:16).

Heprealaiskirjeessä on erikoista se, että Jeesuksesta tehdään ylipappi. Jeesus ei kuitenkaan ole Vanhan testamentin leeviläinen pappi, vaan pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eli hänen pappeutensa on ikuista. Hänet on siihen asemaan asetettu ylösnousemuksensa jälkeen. Jeesuksen on tarvinnut vain kerran uhrata itsensä ja nyt tämä kertakaikkinen uhri luetaan meidän hyväksemme. Siihen ei voi eikä tarvitse lisätä mitään. Jeesus palvelee ylimmäisenä pappina taivaallisessa pyhäkössä. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan meidät, jotka hänen välityksellään lähestymme Jumalaa. Yksi Jeesuksen tärkeistä papillisista tehtävistä on rukoilla meidän uskovien puolesta. Olemme siis koko ajan esirukouksen lapsia.

Kirjeen kirjoittajan ohjeet uskoville ovat selkeät. Rohkaiskaa, hoivatkaa ja kannustakaa toinen toistanne. Harjoittakaa keskinäistä sielunhoitoa. Älkää jättäkö seurakuntanne kokouksia, koska yksin ette kauan jaksa. Kirjoittaja marssittaa 11. luvussa eteemme 18 uskon todistajaa. Heidän uskossaan näkyy se, mitä uskosta sanotaan ensimmäisessä jakeessa. Usko on ennen kaikkea toivoa, joka suuntautuu tulevaisuuteen, mutta on silti ihmeellisellä tavalla myös läsnäolevaa todellisuutta. Uskon todistajat eivät saavuttaneet vielä tässä ajassa päämääräänsä, mutta he katsoivat luottavaisesti jo tulevaan. Sinne meidänkin täytyy katseemme suunnata.

Muistakamme tämä: ”Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.” (Hepr. 3:14).

Teksti: Seppo Honkonen
Artikkelikuva: John-Mark Smith palvelusta Pexels